Kaaoksessa kadotan itseni

Kuka olen ilman sinua? 

Kaaos saa kaiken kuin pois paikoiltaan. Se on sekavuuden aalto, jonka voima pyyhkii pohjan pois jalkojen alta. Se on hätätila, jossa etsitään jotakin mistä ottaa kiinni. 

Jos tuo ”jotakin mistä ottaa kiinni” on toinen ihminen, uhkaa kaaoksen kaoottisuus tarttua myös häneen. Hukkuvan tarttuessa pelastajaan on vaarana, että on kohta kaksi hukkuvaa. 

Siksi on tärkeää säilyttää itsensä, joka on tukevasti maassa kiinni, vaikka toisen hätätila olisi miten suuri tahansa. Itsensä säilyttäminen on omaa erillisyyttä ja turvaa, jossa omat rajat piirtyvät selkeinä: voin tuntea myötätuntoa toisen kaaosta kohtaan, mutta en joudu siihen mukaan. 

Ilman rajoja ja tervettä erillisyyttä toisen kaaos saa itsenkin kaaokseen: oma elämä jää elämättä kun kaikki voimat menevät siihen, että yrittää rakentaa toisen kaaokseen mieltä ja vältellä kaikkea mikä tilannetta varsinkaan enää pahentaisi. 

Kaaoksessa oleva, tai usein myös sen rinnalla elävä, ihminen tarvitsee apua. Hän tarvitsee kokemusta siitä, että joku kestää hänen kaaostaan. Vanhempina tulemme haastetuksi tässä lastemme kautta ja selviydymme siinä sitä paremmin mitä enemmän pystymme pysymään itsessämme. Sen sijaan jos joudumme toisen aikuisen kaaoksen äärelle, on tilanne huomattavasti haastavampi: hukkuvan aikuisen voimat ovat ihan toiset kuin hukkuvan lapsen. 

Avun parissa aikuisen kaaos voi alkaa jäsentyä sitä mukaa kun löydetään se joka hätää on kärsimässä. Se jonka alta pohja on hävinnyt ja todelliset mittasuhteet ja ääriviivat ovat kadonneet. Se joka on jättänyt oman elämänsä syrjään pelastaakseen toisen. Se joka hylkää itsensä ettei häntä hylättäisi. Se joka tarvitsee rajoja ja rakkautta.