Author: Marjo Juutilainen

Toivoa on

Toivo tarvitseekin nähdäkseni kumppanikseen uskon ja rakkauden ollakseen todellista ja jotta toivon varaan ei ladattaisi mahdottomia odotuksia. Toivo ei yksinään voi rakentaa sitä mikä meissä on mennyt rikki suhteessa omaan tarvitsevuuteemme. Rakkaudessa tarvitsevuus kohdallamme mahdollistuu ja uskossa oma kykymme olla oman elämämme aktiivisia toimijoita vahvistuu: voimme uskon, toivon ja rakkauden kolminaisuudessa olla toisaalta ajautumatta vain toivon varaan ja toisaalta lamaantumatta epätoivoon, ja sen sijaan löytää tarvitsevuutemme ja yhteyden myötä epätoivonkin hetkillä takaisin toivon lähteille, toipua elämäämme koettelevista kärsimyksistä ja jopa kasvaa kriisien jälkeen.

Continue reading

Ei vain se mitä on ollut, vaan myös se mitä ei ollut

Jos jätämme huomiotta yhä tänäänkin ne kaikki normaalia kehitystämme turvaavat tekijät, jotka eivät toteutuneet kasvuympäristössämme ollenkaan tai riittävästi, emme tavoita sitä mitä tarvitsemme sisäiseen muutokseen. Pyrimme pikaratkaisuihin sisäisiä ristiriitojamme ratkaistaksemme ollaksemme sitä mitä haluamme olla ja suljemme silmät siltä mitä ja miksi todellisuudessa olemme. Kun totuus meissä jää kohtaamatta, vie haitallista käytöstä toistava, näkymätön sisäistetty käsitys maailmasta meitä kuin pässiä narussa – vaikka miten päätämme vakaasti, lupaamme kauniisti ja uskottelemme vilpittömästi muuttuvamme.

Continue reading

Kuka minä olen suojakäyttäytymiseni takana?

Kun aito itse meissä vahvistuu saamamme hyväksynnän myötä, olemme paitsi ikämme, myös psykologisen kasvun myötä aikuisia. Tällöin olemme vastuullisia ja voimme tunnistaa ja tunnustaa, kun joudumme turvautumaan suojakäyttäytymiseen. Emme syytä ensisijaisesti toisia omasta pahoinvoinnistamme, mutta emme myöskään kyseenalaista jatkuvasti itseämme.

Continue reading

Kuolemanpelko

Tunteen kohtaaminen ei ole tietämistä eikä ratkaisemista, vaan sen sietämistä. Siihen me tarvitsemme toisiamme, että meillä yhä vähemmän olisi sellaista lastia jonka kanssa joutuisimme jäämään yksin siinä pelossa, että meitä ei aitojen tunteidemme kanssa ymmärretä, hyväksytä, kestetä tai rakasteta.

Continue reading

On puhuttava siitä mistä vaikenemme

Millaisia näköaloja erilaisille oireiluille ja sairauksille saamme, jos uskaltaudumme katsomaan yksilön sairautta oirehtimisena esimerkiksi perheen, koulun- tai työyhteisön ongelmiin? Jos nöyrrymmekin omasta kaikkitietäväisyydestämme ja suostumme hiljentymään ongelmien ratkaisemattomuuden ja elämän mysteerisyyden edessä, jossa emme voikaan pitää kaikkia sen lankoja käsissämme? Jos emme jätäkään sairastunutta yksilöä yksin, vaan rohkenemmekin pysähtyä kysymään mitä hänen sairautensa kutsuu meitä kuulemaan? Mitä tapahtuisi, jos omassa yhteisössämme sairastuneen kohdalla kohtaisimme ohittamatta kysymyksen: Miksi tämä ihminen ei voi olla terve meidän keskuudessamme?

Continue reading

© Lupa Olla, 2021. Webdesign MI Suunnittelu.