Pärjääminen johti omalla kohdallani siihen, että osa suurimmista suruistani koteloitui kuin tunnistamattomaksi sumuksi mieleni syövereihin. Sumuisen surun seassa ihmettelin miten kaikki ympärilläni voi jatkua entiseen tapaansa, vaikka mikään ei sisälläni ollut entisellään.
Turvan, eli vastaanoton puuttuessa itkemätön itku voi paitsi olla tunnistamaton, myös vaikuttaa pohjattomalta ja siksi liian pelottavalta, eikä sen alkulähteitä tahtoisikaan lähteä itkun takaa edes etsimään. Sellainen itku lymyilee ehkä paineena rintakehällä, palan tunteena kurkussa tai kenties kipuna selässä. Ehkä se alkaa valua hallitsemattoman oloisesti, kuin itsestään, kun tietynlainen musiikki alkaa soida tai sadepisarat piiskaavat ikkunaa - silloin, kun on aikaa tai jokin olosuhteissa ehkä muistuttaa itkun alkulähteistä. Tai silloin, kun pienikin rakkauden tai myötätunnon ele osuu äkisti siihen ihmisyyden syvään kohtaan, joka sisäsyntyisesti kaipaa nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Tässä minä olen, mutta näkeekö minua kukaan itkuni takana, sen kanssa tai sitä ilman?
Kohtaamatta jäänyt pelko voi rajoittaa elämää nojatessaan umpikujamaisesti vääriin uskomuksiin itsestä ja toisista. Sen sijaan hyväksyvän kohtaamisen kautta pelotkin voivat tulla ymmärretyiksi ja itseltä suljetut ovet avautua laajentaen kokemusta elämän monipuolisuudesta.
Vanhemmuus on hyvin vaativa tehtävä ottaen huomioon lopulta sen yksinkertaiseltakin kuulostavan jalon tavoitteen lapsen auttamisesta kasvamaan omaksi itsekseen. Siksi persoonaksi joka hän ainutkertaisuudessaan on alusta asti syntynyt olemaan. Tämä vanhemmuuden merkitys pohjautuu psykoanalyytikko Donald W. Winnicottin ajatuksiin, jonka mukaan lapsen kasvu ja kehitys on ohjelmoitu etukäteen ja että vanhemmuus onkin parhaimmillaan lapsen tukemista kasvussaan omaksi itsekseen. Siihen mielestäni kytkeytyy myös ikiaikainen syntymän ihme, jossa saamme syliimme lainaksi jotakin todella suurta ja arvokasta, toisen ihmisen elämän.
Läheisriippuvuus on itsensä ulkopuolelta tulevan palautteen armoilla elämistä. ”Ilman toisia ja toisten kautta saatua hyvän olon ja onnellisuuden tunnetta, sekä tunnetta omasta arvosta, läheisriippuvainen tuntee itsensä vajaaksi, tyhjäksi ja epätäydelliseksi” (Malinen 2014: Taakkana läheisriippuvuus).Se saa ihmisen kontrolloimaan itseään ja toisia, jotta voisi välttyä omista haavoista nousevan, pahimman pelon toteutumiselta: hylätyksitulemiselta.
