Pahan olon sammuttaja
Turvan, eli vastaanoton puuttuessa itkemätön itku voi paitsi olla tunnistamaton, myös vaikuttaa pohjattomalta ja siksi liian pelottavalta, eikä sen alkulähteitä tahtoisikaan lähteä itkun takaa edes etsimään. Sellainen itku lymyilee ehkä paineena rintakehällä, palan tunteena kurkussa tai kenties kipuna selässä. Ehkä se alkaa valua hallitsemattoman oloisesti, kuin itsestään, kun tietynlainen musiikki alkaa soida tai sadepisarat piiskaavat ikkunaa - silloin, kun on aikaa tai jokin olosuhteissa ehkä muistuttaa itkun alkulähteistä. Tai silloin, kun pienikin rakkauden tai myötätunnon ele osuu äkisti siihen ihmisyyden syvään kohtaan, joka sisäsyntyisesti kaipaa nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Tässä minä olen, mutta näkeekö minua kukaan itkuni takana, sen kanssa tai sitä ilman?