Tunneyhteydestä

Tunneyhteys on meille ihmisille erittäin tärkeää, sillä siinä voivat täyttyä meidän syvimmät kohdatuksi, nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksitulemisen tarpeemme. Toisin sanoen tunneyhteydessä olemme rakastettuja ja turvassa. 

Tunneyhteyden katkokset vievät meidät irti yhteydestä, turvattomuuteen. Erityisen haitallista tämä on lapsuuden kiintymyssuhteissa, joissa turvattomuus riistää meiltä oikeutta täysipainoiseen elämään ja liittymiseen toisiin tunneyhteyden tasolla. Joudumme sen sijaan yksinpärjäämisen harhaan, jossa opimme selviytymään suojakäyttäytymisen avulla. Pitkin elämäämme vetäydymme yhteydestä tai vaadimme sitä sen sijaan, että luottaisimme siihen, että voisimme liittyä toinen toisiimme levollisina aidosta itsestämme käsin – tarvitsevina, keskeneräisinä, hyväntahtoisesti inhimillisinä. Tämä tarve ja sen täyttämisen haasteet korostuvat  erityisesti läheisimmissä ihmissuhteissamme. 

Piirsin tunneyhteyden uudelleenlöytämisestä kuvan visualisoidakseni usein tärkeissä ihmissuhteissamme toistuvia toimintamalleja, jotka haastavat tunneyhteyden löytämistä. 

Kuvassa pinnan päällä, kuin jäävuoren huippuina, näyttäytyvät suojatunteemme ja suojakäyttäytymisemme. Toiset meistä vetäytyvät hankalissa tilanteissa keskimäärin enemmän, kun toiset taas vastaavissa tilanteissa vaativat yhteyden palautumista enemmän. Kumpikin keino on syvältä inteltioltaan hyvää tarkoittava, mutta pinnan päälle ei pääse mukaan hyvään johtavat toimet. Jäämme herkästi taistelutantereelle. 

Pinnan alle meneminen tarkoittaa syvempää tutustumista itseen: mitä minussa todella tapahtuu hankalassa tilanteessa? Jos kumpikin osapuoli on valmis katsomaan peiliin, eli tutkimaan itseään, on mahdollista itsensä ymmärtämisen kautta löytää aidot tarpeet suhteessa tärkeään toiseen. Näiden kiputunteiden ja aitojen tarpeiden jakaminen toiselle synnyttää tunneyhteyttä, jonka kokeminen liittää meidät yhteen, pois ulkopuolisuuden, riittämättömyyden, hylätyksitulemisen ja yksinäisyyden kokemuksista. 

Tunneyhteyden palautuminen on joskus haastavaa ja vaatii paljon töitä ja empatiakykyä niin itseä kuin toista kohtaan. Kuitenkin se on myös välähdyksinäkin koettuna niin palkitsevaa, että sen eteen tehdyt ponnistelut kääntyvät lopulta voimavaroiksi. 

Joskus tunneyhteyden palauttaminen onnistuu kahden toisilleen turvallisen ihmisen kesken ihan arkisissa tilanteissa, joskus siihen voidaan tarvita tueksi terapeutin apua niin yksilö- kuin pariterapian keinoin. Yksilöterapia on toisinaan myös parasta pariterapiaa — etenkin silloin, kun yksilön kokemusmaailmassa on yhteyden katkeamisen kokemuksia, jotka eivät ole päässeet tietoisuuteen ja korjaavien kokemusten myötä korjatuksi. Liittymisyritykset toisiin jäävät herkästi vain pintatasolle ylläpitäen syvää yksinäisyyttä. 

Miten sinä toimit hankalissa tilanteissa suhteessa tärkeään toiseen? Vetäydytkö helpommin, vai vaaditko hanakammin yhteyden palauttamista? Millaisia ovat sinun suojatunteet näissä tilanteissa? Oletko näkyvästi vihainen ja ärtynyt, vai näkyykö sinusta ulospäin tuskin mitään? Jos tunnustelet itseäsi syvemmin, millaisia pelkoja voit yhteyden katkeamisesta löytää ja mitä todella silloin tarvitset? 

Suositeltavaa lukemista aiheen tiimoilta: 

Eira Eklund-Mikola/ Rakkauden logiikka