Tunneyhteydestä

Tunneyhteyden palautuminen on joskus haastavaa ja vaatii paljon töitä ja empatiakykyä niin itseä kuin toista kohtaan. Kuitenkin se on myös välähdyksinäkin koettuna niin palkitsevaa, että sen eteen tehdyt ponnistelut kääntyvät lopulta voimavaroiksi.

Continue reading

Turvalliseksi aikuiseksi kasvetaan

Jotta voimme kasvaa myös psyykkisesti aikuisiksi, meidän on saatava olla ensin lapsia. Ja jotta voimme olla lapsia, on oltava edes joku aikuinen johon salvan takaa paljastuva lapsi voi tukeutua ja turvautua. Tuettuna ja turvattuna voimme alkaa kasvaa siihen vastuuseen, joka kuuluu aikuiselle: huolehtiminen siitä, että emme piiloudu suojiemme taakse kun on aika elää, astua näkyviin ja olla turvallinen ja tasavertainen ihminen itselle ja muille - etenkin lapsille.

Continue reading

Ei vain se mitä on ollut, vaan myös se mitä ei ollut

Jos jätämme huomiotta yhä tänäänkin ne kaikki normaalia kehitystämme turvaavat tekijät, jotka eivät toteutuneet kasvuympäristössämme ollenkaan tai riittävästi, emme tavoita sitä mitä tarvitsemme sisäiseen muutokseen. Pyrimme pikaratkaisuihin sisäisiä ristiriitojamme ratkaistaksemme ollaksemme sitä mitä haluamme olla ja suljemme silmät siltä mitä ja miksi todellisuudessa olemme. Kun totuus meissä jää kohtaamatta, vie haitallista käytöstä toistava, näkymätön sisäistetty käsitys maailmasta meitä kuin pässiä narussa – vaikka miten päätämme vakaasti, lupaamme kauniisti ja uskottelemme vilpittömästi muuttuvamme.

Continue reading

© Lupa Olla, 2021. Webdesign MI Suunnittelu.