Terapioiden vastakkainasettelu ruokkii turvattomuutta

Erilaiset terapian muodot asettuvat herkästi toisiaan vastaan. Toivon, että terapian "mellastuksenttä" voitaisiin nähdä mieluumminkin yhteisenä temmellyskenttänä, jossa keskinäiselle ihmisyydelle ja ajatusten vaihdolle olisi nykyistä enemmän tilaa. Ajattelen sen mahdollistavan kentälle yhä enemmän yhteistyötä, jotta voisimme vastakkainasettelun sijaan kääntyä yhä enemmän toistemme puoleen, konsultoida ja myös ohjata apua tarvitseva tarpeen niin vaatiessa itseä osaavampiin käsiin. Ja mikä tärkeintä, emme lisäisi apua tarvitsevien turvattomuutta ja hämmennystä keskinäisellä ymmärtämättömyydellämme.

Continue reading

Liian reipas?

Reipas lapsi on helppo lapsi, jota aikuisten ei tarvitse lohduttaa, tukea tai muutoinkaan kannatella. Hän kyllä pärjää ja varmistaa siten myös ympärillään olevien aikuisten pärjäämistä. Kun kukaan ei tunne, kukaan ei romahda. Kun kukaan ei romahda, näennäinen turvantuntu säilyy ja kaikki voivat jatkaa pärjäämistään.

Continue reading

Isien ja isyyden merkityksestä

Lapselle oma kasvuympäristö on aina luonnollinen – vanhempien vastuulla on pitää huolta siitä, että luonnollinen on normaalia eikä epänormaalia. Normaalia on tehdä virheitä ja epäonnistua, mutta olla kuitenkin kykenevä myöntämään se ja tekemään myös korjausliikkeitä. Epänormaalia on kieltäytyä kantamasta aikuisen vastuusta antaen lapsen kärsiä ja oppia pitämään sitä luonnollisena.

Continue reading

Suru kaipaa syliin

Pärjääminen johti omalla kohdallani siihen, että osa suurimmista suruistani koteloitui kuin tunnistamattomaksi sumuksi mieleni syövereihin. Sumuisen surun seassa ihmettelin miten kaikki ympärilläni voi jatkua entiseen tapaansa, vaikka mikään ei sisälläni ollut entisellään.

Continue reading

Pahan olon sammuttaja

Turvan, eli vastaanoton puuttuessa itkemätön itku voi paitsi olla tunnistamaton, myös vaikuttaa pohjattomalta ja siksi liian pelottavalta, eikä sen alkulähteitä tahtoisikaan lähteä itkun takaa edes etsimään. Sellainen itku lymyilee ehkä paineena rintakehällä, palan tunteena kurkussa tai kenties kipuna selässä. Ehkä se alkaa valua hallitsemattoman oloisesti, kuin itsestään, kun tietynlainen musiikki alkaa soida tai sadepisarat piiskaavat ikkunaa - silloin, kun on aikaa tai jokin olosuhteissa ehkä muistuttaa itkun alkulähteistä. Tai silloin, kun pienikin rakkauden tai myötätunnon ele osuu äkisti siihen ihmisyyden syvään kohtaan, joka sisäsyntyisesti kaipaa nähdyksi ja hyväksytyksi tulemista. Tässä minä olen, mutta näkeekö minua kukaan itkuni takana, sen kanssa tai sitä ilman?

Continue reading

© Lupa Olla, 2021. Webdesign MI Suunnittelu.